Kynäkeppihevosia

Vuosien jälkeen innostuin taas tekemään kynäkeppihevosia. Aikaisemmin olen tehnyt yhden joulukalenteriin vuonna 2016. Nämä ovat nyt viimeaikoina olleet melko suosittuja keppariharrastajien keskuudessa, joten päätin että nyt olisi hyvä aika tehdä näitä itsekin.
Joten, nyt vihdoin ja viimein kynäkepparit ovat saatavilla tilaus- ja myyntivalikoimassa. Hinta on alkaen 15€. Hintaan sisältyy kynäkeppari täytteineen ja lyijykynän kanssa materiaaleista riippumatta. Eli esimerkiksi velboasta ei tule lisähintaa näiden kohdalla. Mahdollista ostaa myös ilman kynää -0,75€, mikäli haluat laittaa keppariin oman kynäsi.

Kynäkepparin koko verrattuna A4 paperiin. Itse pää on noin A6 kokoinen.
Halusin näistä melko pieniä, jotta kynää voi oikeasti käyttää. Isompi olisi helposti liian painava ja iso, jotta kynää voisi vaivatta käyttää, siksi päädyin tälläiseen kokoon.
Haluaisinkin kuulla koosta palautetta, etenkin jatkossa heiltä, jotka ostavat tai tilaavat minulta kynäkepparin. Mutta kuuntelen myös ajatuksia muilta. Jos sinulla vaikka on toisen tekemä kynäkeppari, minkä kokoinen se on ja mitä mieltä olet sen koosta? Pystytkö käyttämään tai käytätkö kepparissa olevaa kynää? Entä miltä tämä minun kynäkepparien koko vaikuttaa?

Tässä ensimmäinen versio kynäkepparista. Tästä piti vielä parannella mittasuhteita seuraavaan versioon. Ensimmäisessä kokeilussa kaulasta tuli vähän liian lyhyt verrattuna päähän, mutta muuten muodot ja mittasuhteet onnistuivat yllättävän hyvin.

Parannellulla kaavalla tehty keppari, joka on jo paljon parempi. 
Yhteensä tälläisen simppelin tekemiseen menee noin tunti, ja siihen päälle materiaalikulut. Yritin kuitenkin pitää hinnan mahdollisimman alhaisena. Lisäksi kysyn Instagramissa, mikä olisi tällaiselle kynäkepparille sopiva hinta, ja suurin osa vastasi 15-25€. 
Näin päädyin lähtöhintaan 15€. Yksityiskohdista (upotukset, tummennokset, maalatut silmät jne.) tulee lisähintaa alkaen 1€. Ajattelin myös tehdä myyntiin sellaisia yksilöitä joilla olisi varusteet, vaikka suitset tai riimu ja ne olisi jotain 20€ paikkeilla.

Mitä mieltä? Aiotko hankkia tai omistatko jo kynäkepparin?
Suunnitelmissa olisi myös avaimenperäkepparit, jotka olisivat ehkä vielä hitusen näitä pienempiä ja pelkkä pää, ilman keppiä. Ne saisi lukolla roikkumaan avaimenperäksi tai vaikka reppuun. Olisiko sellaisille kiinnostusta?

Kynäkeppihevosia

Vuosien jälkeen innostuin taas tekemään kynäkeppihevosia. Aikaisemmin olen tehnyt yhden joulukalenteriin vuonna 2016 . Nämä ovat nyt viimeai...